sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Shoppailua

Askartelutavaroita shoppailtu pitkästä aikaa. Eilen Klemmarikellarista ja postin tuomana saapui Doodle factoryn paketti.


Klemmarikallarin ostokset.

Kävin eilein Klemmarikellarin myymälän avajaisissa Turun Kuninkojalla. Oli aivan ihana pieni punainen puutalomyymälä ja kivasti oli saatu tavarat esille. Myymälä on aina jotainkin kivempi, kun nettikauppa. Tavaroita on kiva päästä hypistelemään ja ihastelemaan. Paljon olis ollu taas kaikkea mitä olis muka tarvinnu, mutta aika maltillisesti tällä kertaa shoppailin. Löysin kauan haluamani ja etsimäni nuolistanssipaketin, josta olen tosi tyytyväinen. Lisäksi ostin kirjaimia ja yksivärisiä skräppisivuja. Kohopasta tuli kans ostettua, jota olen pitkään halunnut kokeilla.


Doodle factoryn leimasimet.


Perjantaina postilaatikkoon tuli kauan odottamani paketti Jenkeistä. Tilaamani Doodle facrotyn leimasimet saapuivat vihdoin perille. En löytäny leimasimia Euroopasta, joten tilasin ne Doodle facrotyr omilta sivuilta. Postikulut oli aika kalliit, mutta olen halunnut tiettyjä leimasimia niin kauan, ettei kulut enää tässä vaiheessa estäny :). Ihania leimasimia olis ollu vaikka kuinka paljon, mutta jouduin karsimaan aika paljon mitä tilaan. Ehdottomasti halusin "hassut otukset", niin kun olen ne itse nimennyt. Yrityksen sivuilta leimat löytyy nimellä Creatures II. Kissaleimasimiin ihastuin kanssa ja niitä olisin voinu ostaa vaikka kaikki, mutta ensihätään nyt ne kivimmat. Ehkä jossain vaiheessa tilaan sieltä lisää leimasimia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti