perjantai 8. elokuuta 2014

Skräppää samasta valokuvasta - oma kuva

Tämä sivu olisi pitäny julkaista jo maanantaina, mutta koska kaikki haastesivut oli sen pari päivää myöhässä julkaisupäivästä, niin siksi tämäkin julkaisen vasta nytten.

Viimeinen vaihto kuva oli oma kuva ja se on otettu Berliinissä 2010. Kuva on East side gallerystä. Berliinin muuriin maalattu maalaus. Sivusta tuli yksinkertainen, koska halusin pitää kuvan pääosassa. Kuva itsessään oli hyvin värikäs ja aika haastavakin.


Roiskeet ja valumat on tehty vesiväreillä.
Tausta on leimattu tekstileimasimella. 







Vaihdossa mukana myös: Taru, Ansku ja Kaisa.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Skräppää samasta valokuvasta - Kaisan kuva

Kolmas kuva on Kaisan ottama ja se on otettu hänen vanhempien mökin terassilta juhannusaattona. Kuva oli ihana kesäinen ja tunnelmallinen. Yritin saada sivuun herkkyyttä, jonka kuva herätti.

Sivussa käytetyt perhoset leimasin versamarkilla kopiokalvolle ja musteen kuivuttua leikkasin ne irti ja kiinnitin kohotarralla sivuun.






Vaihdossa mukana myös: Taru, Ansku ja Kaisa.

tiistai 5. elokuuta 2014

Skräppää samasta valokuvasta - Anskun kuva

Skräppää samasta valokuvasta, toinen kuva oli Anskulta ja kuva on Leineperin myllystä. Tämä sivu olis pitäny julkaista jo lauantaina, mutta matkan takia julkaisen sen vasta nytten. Huomenna on vuorossa sivu Kaisan kuvasta. Mukana vaihdossa ovat: Taru, Ansku ja Kaisa





perjantai 1. elokuuta 2014

Skräppää samasta valokuvasta - Tarun kuva

Osallistuin kesäkuussa Jehkottaren järjestämään skräppää samoista meteriaaleista haasteeseen ja samalla ryhmällä päätettiin toteuttaa myös, skrääppää samoista valokuvista. Jokainen ryhmän jäsen siis lähetti toisilleen valitsemansa valokuvan, josta jokainen skräppäsi sivun omista materiaaleista. Mielenkiintoinen haaste ja kuvat olivat inspiraatiota herättäviä. Ensimmäinen kuva on Tarulta ja kuvassa on Kerttu Horilan kesäveistos "Kolme sulotarta" joka on tehty 1999. 


 Sinisävyinen sivu tällä kertaa.
Valkeapaperi on ommeltu kiinni taustapeperiin.

 Washiteippiä ja reijittäjän säiliöstä etsityt pilkut.

 
 Kuvan alla olen käyttänyt kohopastaa sabluunan läpi

Loput sivut julkaisen vasta ensi viikolla vähän myöhässä, viikonlopun Tukholman reissun takia. Haasteessa mukana: Taru, Kaisa ja Ansku.



maanantai 21. heinäkuuta 2014

Skräppää samoista materiaaleista - oma paketti

Viimenen vaihtopaketti oli itseltäni ja olin jo katsellut kuvia vähän valmiiksi ennen kuin kasasin paketin :). Kuva kuitenkin vaihtui, mutta onneksi papereissa on kaksi puolta joista valita. Oli kiva osallistua tähän vaihtoon, kiitos Jehkottarelle järjestämisestä.


Tälläisen paketin keräsin.

Paperit toiselta puolen.


Valmis sivu.








Tällä kertaa päätin tehdä sivun valkealle pohjalle. Sinistä mistiä roiskin vähän taustaan tuomaan jotain eloa paperiin. Rattaat mm. on päällystetty rusty paper aineelle, joka tekee ruostetta muistuttavan pinnan paperille.

Vaihdossa mukana myös: Taru, Kaisa ja Ansku.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Onnittelukortteja



Tämän kortin tein jo loppukeväästä. Idean korttiin löysin kesäkuun Stamper lehdestä. Lehdessä oli tehty kortti, jossa oli nuo kukat ja halusin kokeilla niiden tekemistä.Tuli kiva keväinen kortti.



 Tämän kortin tein syntymäpäivä kortiksi. Kortin malli oli uusimmassa (heinäkuun) Stamperin lehdessä.Tykästyin malliin sen yksinkertaisuuden takia.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Skräppää samoista materiaaleista - Kaisan paketti

Kolmas paketti tuli Kaisalta ja materiaalit oli herkullisia. Tälläkin kertaa karsin jonkin verran materiaaleja joita käytin sivussa. Mukavaa on haastaa itseään tekemään jotain mitä ei normaalisti tulisi tehtyä. Niin innokkaasti aloin tekemään sivua, etten muistanut itse ottaa kuvaa tulleesta paketista :).


Tällänen paketti tuli.
(Kuva on kopsattu Kaisalta)



Tälläinen sivusta tuli.





Sivun kuva on jatkoa Anskun paketin sivun kuvaan. Edellinen sivu löytyy täältä. Kuva on autiotalosta Paraisilta. Yritin käyttää kaikkia paketissa olevia tarvaroita, mutta en onnistunu :). Jotenkin tykkään käyttää vähemmän materiaaleja tai sitten se vaikeus johtuu siitä, että materiaalit tulee valmiina. Hain sivuun tunnelmaa joka tuona päivänä oli. Aurinko paistoi tummia pilviä vastaan ja välillä satoi ja tuuli kovaa. Syksyinen sää parhaimmillaan ja sopi hyvin hylättyjen talojen kuvaamiseen. Seuraava sivu onkin sitten omasta kitistä.

Vaihtoryhmässä mukana Taru, Kaisa ja Ansku

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Shoppailua

Askartelutavaroita shoppailtu pitkästä aikaa. Eilen Klemmarikellarista ja postin tuomana saapui Doodle factoryn paketti.


Klemmarikallarin ostokset.

Kävin eilein Klemmarikellarin myymälän avajaisissa Turun Kuninkojalla. Oli aivan ihana pieni punainen puutalomyymälä ja kivasti oli saatu tavarat esille. Myymälä on aina jotainkin kivempi, kun nettikauppa. Tavaroita on kiva päästä hypistelemään ja ihastelemaan. Paljon olis ollu taas kaikkea mitä olis muka tarvinnu, mutta aika maltillisesti tällä kertaa shoppailin. Löysin kauan haluamani ja etsimäni nuolistanssipaketin, josta olen tosi tyytyväinen. Lisäksi ostin kirjaimia ja yksivärisiä skräppisivuja. Kohopasta tuli kans ostettua, jota olen pitkään halunnut kokeilla.


Doodle factoryn leimasimet.


Perjantaina postilaatikkoon tuli kauan odottamani paketti Jenkeistä. Tilaamani Doodle facrotyn leimasimet saapuivat vihdoin perille. En löytäny leimasimia Euroopasta, joten tilasin ne Doodle facrotyr omilta sivuilta. Postikulut oli aika kalliit, mutta olen halunnut tiettyjä leimasimia niin kauan, ettei kulut enää tässä vaiheessa estäny :). Ihania leimasimia olis ollu vaikka kuinka paljon, mutta jouduin karsimaan aika paljon mitä tilaan. Ehdottomasti halusin "hassut otukset", niin kun olen ne itse nimennyt. Yrityksen sivuilta leimat löytyy nimellä Creatures II. Kissaleimasimiin ihastuin kanssa ja niitä olisin voinu ostaa vaikka kaikki, mutta ensihätään nyt ne kivimmat. Ehkä jossain vaiheessa tilaan sieltä lisää leimasimia.


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Skräppää samoista materiaaleista - Anne-Marien paketti

Skräppäys samoista materiaaleista jatkuu. Ryhmä edelleen sama, eli Taru, Anne-Marie ja Kaisa. Toinen peketti tuli Anne-Marielta ja tässä paketis oli ensimmäistä pekettia enemmän haastetta :).


Tällänen paketti tuli.


Materiaaleista syntyi tällä kertaa tälläinen sivu.





Kuva on otettu autiotalon vajan ovesta. En saanu kaikkia paketissa olevia materiaaleja sivuun laitettua. Yritys oli kyllä kova, mutta ei onnistunu :). Haastetta oli saada noinkin paljon materiaalia sivuun laitettua. Olen kuitenkin sivuun tyytyväinen. Seuraavaksi onkin sit vuorossa Kaisan paketista sivu.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Skräppää samoista materiaaleista - Tarun paketti

Jehkotar järjesti samat materiaalit vaihdon, jossa kaikki ryhmäläiset vuoronperään lähettävät toisilleen materiaalipaketin. Saamastaan paketista jokainen sitten tekee leiskan. Ryhmässä mun lisäksi on Taru, Anne- Marie ja Kaisa. Tarulta saatiin ensimmäinen paketti.


Tälläinen paketti saatiin.

Paperit toiselta puolelta.


Tälläisen sivun tein.

Idean sivuun sain stanssatuista laseista ja löysin siihen sopivan kuvankin. 
Oli tosi kiva tehdä valmiista meteriaaleista sivu, vaikka haastettakin oli.


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Skräppäilyä

Skräppäily on odottanu inspiraatiota jo pidemmän aikaa. Pari sivua sain kuitenkin valmiiksi asti, vaikka ne on työpöydällä odottanu keskeneräsenä aika kauan. Toinen sivu on skräpätty viime syksynä otetusta aurakuvasta ja toinen kuva on otettu maaliskuun Saksan reissulta lentokoneen ikkunasta.





tiistai 20. toukokuuta 2014

Hääkortti

Viikonloppu olimme ystäväpariskunnan häissä ja kun hääpari on nyt saanut jo kortin, niin voin sen täällä blogissakin julkaista. Tein hopeasävyisen hääkortin ja kortille rasian, johon laitoin kortin.

 Kuva on leimattu ja embossattu.
Leimasin ja paperit on ostettu Tiimarista


Rasian kanteen leikkasin sydämen mallisen reijän ja siihen stanssasin sydemmen. Aukossa on kopiokalvo, johon sydän on liimattu.


 




torstai 8. toukokuuta 2014

3-D kortteja

Tein ystävälle Gorjuss- kortin. Olen ihastunut näihin kuviin ja leimasimiin.
Tällä kertaa käytin valmista 3-D kuvaa.


Äitienpäivä korttiin käytin kanssa valmista 3-D kuvaa.

Lisää korttikuvia tulossa, kunhan saajat ovat saaneet korttinsa ;)

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Skräppisivuja

Löysin vanhoja skräppisivuja siivoillessani askartelutilaa. Leiskat on tehty pari vuotta sitten. Sillon en vielä innostunut skräppäyksestä, mutta kyllä sekin on pikkuhiljaa mukaansa vieny. Tässä siis pari vanhaa leiskaa ja uusista tulossa päivitystä myöhemmin.


Skräppikartonki on ostettu Tiimarista. Pohjalla olen käyttänyt gessoa, jolla sain liian punaisen paperin vaaleammaksi. Kuvan taustalle olen töpöttänyt mustetta sabluunan läpi. Tekstit vasemmalla on vanhoja jääkaappimangneetteja.
 
 
Tämäkin paperi on ostettu Tiimarista. Teksti on  tehty valmiista softis kirjaimista, jotka maalasin gessolla.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Huopahemmot

Ostin ennen joulua itselleni joululahjaksi ihastuttavan huopahemmot kirjan (Jackie Huang). Kirjasta löytyy ohjeet 20 hauskaan neulahuovutettuun maskottiin. Selaillessani kirjaa kirjakaupasa, en voinu enää vastustaa ostamista. Kaksi hemmoa on jo valmistunut ja monia olis vielä tehtävänä. Ovat vaan niin sulosia. Hyvää iltapuhdetta vaikka kun katselee televisiota. Tosin täytyy muistaa varoa sormia. Korkeutta huopahemmoilla on n. 10cm.



 AMALIA PÖLLÖ
 Amalia pöllö on hieman kärsineen näköinen.
Johtunee siitä, että on kovasti harjoitellut lehtoon lähtöä.
Kissamme ovat kovasti edesauttaneet lentoharjoittelua.



 SAMPPA SAMMAKKO
 Pohtiva Samppa sammakko.
Sammakkokin tuntuu loikkivan tiheään olohuoneesta eteiseen.




Tästä kirjasta huopahemmot on huovutettu.
Kirjassa on lisää ihania maskotteja.